Ehdotin pari vuotta sitten miehelle, että laajentaisimme mökin kuistia. Hän sanoi, että onnistuu vasta sitten kun mökki on suoristettu. Kysyin mitä se vaatii. Hän sanoi, että salaojaputket pitää laittaa maahan mökin ympärille sekä suoristaa betonitolpat, joiden päälle hirsimökki on rakennettu. Vuosi sitten kesälomalla 2014 kaivoin salaojaa varten metrin syvyisen ojan mökin laidalle. Oja johtaa avo-ojaan, joka taas johtaa mereen.
Kesäkuussa kun alkoi olla lämpimiä ilmoja, otin taas lapion kouraan ja aloin kaivaa savea pois betonitolpan ympäriltä.
Kuvassa: Salaoja savimaassa ja betonitolppia aukikaivettuna
Siitä tulikin sitten elämäni suurin hanke. En tiennyt mitään mökin perustuksista, en hahmottanut miten routaeristeitä laitetaan enkä totta puhuen edes tiennyt mikä on salaoja tai routaeriste. Nyt noin kolme kuukautta myöhemmin olen viisaampi koska tekemällä oppii!
Salaojan tarkoitus on johtaa vettä ja kosteutta pois rakennuksen läheltä. Salaojat on nyt kaivettu mökin ympärillä vähän eri syvyyksiin. Osa menee melko lähellä maan pintaa ja tällä kosteammalla reunalla mökistä, putki menee vajaan metrin syvyydessä. (Joku voisi olla sitä mieltä että liian lähellä maan pintaa.)
Salaojaputkessa on pieniä reikiä, jonka vuoksi vesi pääsee putken sisään ja samalla kulkeutuu putkea pitkin pois rakennuksen läheltä kaadon suuntaan. Osa vedestä imeytyy maahan matkan varrella. Mökin kulmalle laitoin myös sadevesikerääjän, jota pitkin rännistä putoava vesi johdetaan pois sadevesiputkia pitkin. Sadevesiputkessa ei ole reikiä, joten kaikki vesi kulkeutuu putkea pitkin. Kaato on kuulemma olennaista. Sitä on nyt ainakin sen vaaditun 1 cm metriä kohden.
Putkiin liittyen minua jäi mietityttämään pari asiaa. Ostin salaojaputket Oulunkylän K-Raudasta. Se ei tunnetusti ole mikään halvin kauppa, mutta monesti joudun miettimään budjettia sekä rahan- että ajankäytön kannalta. Kotona oli odottamassa äidinmaitoa 4-kuukautinen nälkäinen vauva, joten menin lähimpään rautakauppaan ja kysyin asiaa suoraan myyjältä. Oulukylän K-Raudasta löytyy noutopihalta myyjä yleensä pienen odottelun ja/tai etsiskelyn jälkeen. Myyjä ei kertonut, että heillä olisi ollut eri vaihtoehtoja salaojaputkista, joten päätin ottaa sen mitä hän ehdotti ja näytti ensimmäiseksi. Se oli Uponorin vähän tukevampaa putkea
Myyjä olisi voinut kysyä mihin tarkoitukseen se tulee. Meille olisi riittänyt vähän kevyempikin putki. Yritin ajatella ostoksilla käynnin jälkeen, että nyt voin rakentaa vaikka talon sen putken päälle, koska se kestää kuulemma vähän enemmänkin painoa!
Jälkikäteen juttelin K-Rauta 75:n myyjän kanssa ja hän kertoi, että 110 millinen putki on nykyään standardi rakentamiskohteissa. Monet kevyemmät putket ovat 100-millisiä. No, meillä ei ollut rakentamiskohde vaan korjattiin vanhaa ja roudan muokkaamaa kohdetta. Ostin sadevesikerääjän (tai rännikaivon nimellä kulkee kaupassa) ja tarkastuskaivon virkaa ajavan putken liitoksen myöhemmin kesällä K-Rauta 75:stä.
Kuvassa: Sadevesikerääjä asennettuna niin että ojan pohjalla on 90 asteen kulman tekevä putken pala. Ostettu K-Rauta 75:sta myös.
Nämä ostokset on nyt laitettu maahan. Laitoin ojan pohjalle ensin soraa, jotta savi ei pääsisi kulkeutumaan heti putkien sisälle. Päälle tuli lisää soraa. Mökin kulmalla olevan sadevesirännin päähän laitetaan ketjua, joka johtaa pienemmätkin sadevedet suoraan kerääjään eivätkä vedet putoa kerääjän ohi. Yllä olevassa kuvassa on vasta lanka viritetty paikalleen.
Putkien asentamisessa oman hankaluutensa toi se, että putket oliva jäykkiä. Niiden taivuttelu ojan pohjalle vaati vähän aikaa. Muuten homma ei ollut hankalaa. Kärsivällisyyttä tarvittiin siihen, että lappasi soraa kottikärryllinen kerrallaan ja hoiti muita perheenäidin elämän asioita samalla:-)
Kiitos tästä kirjoituksesta. Meillä on ollut myös mielessä salaojaputkien remontointi, etenkin nyt tämän postauksen luettuani aloin miettimään että voi olla mahdollista, että niitä pieniä reikiä löytyy meidänkin putkista. Täytyykin asiaa selvitellä hieman enemmän. Hintoja olen yrittänyt selvitellä, mutta kuten sanoit niin ilmeisesti ei aivan halvasta hommasta ole kyse. Välttämätön kuitenkin.
VastaaPoistaHyvä tietää, että muuten ei ollut kovin vaikeaa, paitsi se putkien taivuttelu. Meillekin tulee salaojat tässä keväämmällä, kunhan saadaan kaivinkoneeseen kaapelikauha.
VastaaPoistaMenikö kauan salaojan kaivamisessa? Meidän mökillä se pitäisi tehdä ennen talvea, on sitten kaikki valmiina kun lumet alkavat sulamaan. Voin kuvitella, että tuo putkien taivuttelu varmasti ollut oma urakkansa.
VastaaPoistaVelipoika kertoi, että heillä keväällä aiotaan tehdä salaojaremontti keväällä. Minäkin olen hieman meidän omaa tilannetta tarkkaillut, ja veikkaan että se on meilläkin edessä lähivuosina. Siitä on kyllä aikaa, kun ne on kaivettu. Tuo onkin hyvä idea, että soraa laittaa ojan pohjalle. https://www.hpkaivin.fi/salaojitus-ja-sadevesijaerjestelmat
VastaaPoista